maanantai 8. elokuuta 2011

Kirja-arvostelu: Ateismin harhat, David Bentley Hart

David Bentley Hart
Ateismin harhat
339 s. Perussanoma 2010

Hart  kirjoittaa hienoa aatehistoriallista analyysiä. Esittelee nykymyyttejä milloin mistäkin yleensä kirkkoon ja kristinuskoon liittyvästä ja sitten kauniisti ja perustellusti näyttää, miten paljon moninaisempi tilanne on ollut ja miten paljon siitä, mitä pistetään kirkon piikkiin milloin missäkin yhteydessä itse asiassa menee konstantinolaisen kytköksen ja valtion vallanhalun piikkiin. Valtio halusi otteen kirkosta voidakseen käyttää kirkkoa tarkoituksiinsa. Ja kun kirkko oli eri kohdissa ja eri tavoin saatu valtion naruun "tämä merkitsi sitä, että ainoa yleisesti tunnustettu valtiorajat ylittävä auktoriteetti, joka saattoi mahdollisesti kilpailla hallitsijan vallan kanssa tai jopa kumota sen - oli supistettu kansalliseksi järjestelmäksi, valtion laitokseksi tai pelkäksi sosiaaliseksi yksiköksi."

Käytyään läpi inkvisition historiaa ja sen kytköksiä valtioihin varsin monipuolisesti Hart toteaa:

"Mitä tästä historiasta pitäisi ajatella? Tulisiko siitä vetää jonkinlainen johtopäätös, että uskonto on luonteeltaan tappavaa tai perimmäiset vakaumukset olemukseltaan suvaitsemattomia? Olisiko tämä historia nähtävä todisteena siitä, että kristinuskolle itselleen on ominaista jonkinlainen julmuus? Mikään muu ajanjakso läntisen kristikunnan historiassa ei varmastikaan näytä pinnalta katsoen houkuttelevammalta niille, jotka etsivät yksiselitteistä todistusaineistoa kristinuskon vastaisten näkemysten tueksi. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että asia on tosiasiassa täsmälleen päinvastoin: Ongelma on valtion olemukseen kuuluva väkivalta ja se tragedia, että kirkkolaitos tuli koskaan osalliseksi maallisesta politiikasta ja sai kantaakseen vastuun yhteiskuntajärjestyksen ylläpitämisestä tai kansa- ja keisarikunnan yhtenäisyyden säilyttämisestä. Pakanallisessa Rooman yhteiskunnassa oli täysin luonnollista pitää jumalien palvontaa ja keisarikunnalle osoitettavaa uskollisuutta pohjimmiltaan erottamatomina, ja siten Rooman tuomioistuimet perustivat ylimääräisiä inkvisitioita ja teloittivat ateisteja pettureina. Kun Rooman keisari (tai itseasiassa kruunun tavoittelija) sitten vuonna 385 teloitti espanjalaisen piispa Priscillianuksen harhaoppisena, niinkin huomattavat kristityt kuin Martinus Toursilainen ja Ambrosius Milanolainen esittivät vastalauseensa, koska näkivät pakanallisten arvojen ja erityisesti pakanallisen julmuuden saaneen tässä teossa riemuvoiton; eikä yksikään kirkkoisä koskaan tukenut tai hyväksynyt tällaisia toimia." s. 133, 134 

Tässä vain pieni väläys tämän vetreän kirjan älyllisestä ja kirkkaasta tekstistä, joka ravistelee nykyisiä postmoderneja myyttisiä valtaoppeja ja kääntää ne monissa kohdin nurin.

Worth reading indeed,
toteaa Jari Kekäle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti